Sain heti marraskuun eka päivä kahden viikon saikun. En oo tosiaankaan kykenevä aivoja vaativaan työhön, yöt menee miten kuten kylkeä käännellessä ja torkkuessa ja väsymys on jatkuvaa. Eikä jatkuva Buranan syöntikään varmaan työkykyä paranna. Oli miten oli, oon kotona koiran kanssa, katselen telkkaria, kudon, torkun, luen ja yritän ulkoilla ainakin kerran päivässä.

Tänne(kin) on ryöpsähtänyt ihan kunnon talvi viikon aikana. Pihalla halkopinot jää lumikasan taakse ja varaston katollakin on jo paksu lumivaippa. Eilen kävin urakoimassa pari neliötä takapihan terassista puhtaaksi lumesta, mutta se osoittautuikin luultua suuremmaksi urakaksi. Kun sain ylimmän rappusen putsattua, huomasin seuraavien rappusten jo kadonneen lumikinokseen. Enkä ees heittäny ylimmän rappusen lumia alemmille rapuille. Sitä lunta tuli pari päivää vain taivaan täydeltä! Nyt on aivan mahtava keli. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pakkasta on varmaan alle kymmenen astetta ja ympäristön lumihanget on saanu viimesistä sataneista lumenrippeistä nätin pinnan. Ala-asteella tämmöinen keli tarkoitti yleensä hiihtoa järven jäällä ja miulle se tiesi migreeniä. Kun siitäkin ajasta on kulunu 15 vuotta, alkaa tästäkin kelistä löytää niitä kauniita puolia. Lähden nyt yrittämään postilaatikolle ilman aurinkolaseja. Autoon en kyllä uskalla ilman niitä nousta.

Hyvää viikonloppua kaikille! Kun seuraavaksi kirjoittelen, oon jo siirtyny seuraavalle vuosisadan neljännekselle.

Hej på dig!

-Miisa