Tyytymättömyys housujen istuvuuteen - mulle ikuinen ongelma!
Talvea vasten
omat istuinpehmikkeet on paljon helpompi hyväksyä, onhan ihmiset kautta
aikain (varsinkin ajalla ennen keskuslämmitystä) joutuneet keräämään
rasvakerroksen talven varalle. Siispä omatkin toimistotyön kirot on
helppo kuitata tarvittavaksi vararavinnoksi. Mutta oikeesti, missä
vaiheessa kroppa rupeis ihan aikuisten oikeesti käyttämään vararavinnon
tuolta vyötärön alapuolelta? Toisaalta kesällä "kehon pikku virheet" on
helppo piilottaa vaikka leveähelmaiseen hameeseen, nehän on nyt niin
hirveen muodikkaitakin. Mutta jos katson peiliin kaukaa en näe mitään
virhettä. Miksi ihmeessä pää sitten sotii vastaan kun
postimyyntikuvaston mitat osoittaa mun kropan armotta olevan eriparinen
jos kerran itteä ei haittaa muut kuin nuo löllykät ratsastushousut
reiden sisäsyrjällä?
Vastustan
laihdutuskuureja viimeiseen asti ja kannatan ennemminkin elämäntapojen
muutosta. Aina hetkittäin se mullakin onnistuu mutta edelleen tartun
useammin Fazerin siniseen kuin naposteluporkkanapussiin. Eli jos siis
haluaisiin luomumenetelmillä päästä noista reiden rasvapahkuroista
eroon (eli se ainoa kohta kropassani jota en oikeasti sulata) niin
pitäisi kasvattaa ennen kaikkea kuntoilun määrää.
Sopivasti
sain parisen viikkoa sitten postissa Liikunta &
kuntoilu-opasvihkosen. Siinä oli muutamia ihan käytännön vinkkejä,
esimerkiksi että kolmen viikon kuntoilun jälkeen voisi palkita itsensä
hieronnalla ja kahdeksan viikon kuntoilun jälkeen jollain muulla.
Päätin ottaa tuon hieronnan porkkanaksi mutta jo seuraavana päivänä
huomasin ettei sekään saa minua lisäämään kuntoilua. Ongelma on siinä
että en ole aikoihin ollut pelkkä sohvapotaatti ja koko talven olen
käynyt kerta viikkoon kuntonyrkkeilyssä enkä uintiakaan tai
kävelylenkkiäkään pelkää ja nyt ongelma onkin siinä että minkä
asettaisin tämän uuden kuntoilun aloittamispäiväksi. Alkuperäisen
ajatuksen mukaan minun olisi pitänyt aloittaa päivittäinen aktiivinen
liikkuminen samantien mutta sitä ei kestänyt yhtä päivää enempää vaan
liikun vain hitusen enemmän kuin ennen.
Toisaalta
tässä on testattu porkkanana pientä ulkomaanmatkaakin. Eli kun reiden
ympärys tuosta ratsastushousun kohdalta on kaventunut nelisen senttiä
saa varata pienen ulkomaanmatkan, vaikka viikonloppureissun
Keski-Eurooppaan. Tuo ei oikeestaan ikinä tyssännyt mihinkään, inhosin
vain niin paljon sitä mittanauhan kanssa pelaamista etten edes
mittaillut kuin kaksi-kolme kertaa ja sitten se vain jäi.
Nyt uudessa
MeNaisessa oli ratsastushousujumppavinkkejä. Entisessä kodissa
telkkarin edessä jumppaaminen oli helppoa mutta tuolla anoppilassa
majaillessa sopivaa jumppahetkeä ei tunnu löytyvän, aina saa arkailla
millon joku tulee antamaan sieltä takaviistosta niitä ohjeita tai
muuten vain seuraamaan ja laskemaan toistoja.
Jospa sitä
aloittaisikin tämän uuden ja paremman elämän sitten kun päästään
asumaan omaan kotiin tuossa pääsiäisen nurkilla? Tai sitten koko ajatus
uudesta ja entistä terveemmästä elämästä ehtii unohtua ennen kuin tämä
suunniteltu aloitushetki koittaa...
Mutta on sitä ihmisellä helppo elämä jos suurin ongelma on pienet rasvapahkurat reisissä!
tiistai, 14. maaliskuu 2006
Kommentit