Tyytymättömyys housujen istuvuuteen - mulle ikuinen ongelma!

Talvea vasten omat istuinpehmikkeet on paljon helpompi hyväksyä, onhan ihmiset kautta aikain (varsinkin ajalla ennen keskuslämmitystä) joutuneet keräämään rasvakerroksen talven varalle. Siispä omatkin toimistotyön kirot on helppo kuitata tarvittavaksi vararavinnoksi. Mutta oikeesti, missä vaiheessa kroppa rupeis ihan aikuisten oikeesti käyttämään vararavinnon tuolta vyötärön alapuolelta? Toisaalta kesällä "kehon pikku virheet" on helppo piilottaa vaikka leveähelmaiseen hameeseen, nehän on nyt niin hirveen muodikkaitakin. Mutta jos katson peiliin kaukaa en näe mitään virhettä. Miksi ihmeessä pää sitten sotii vastaan kun postimyyntikuvaston mitat osoittaa mun kropan armotta olevan eriparinen jos kerran itteä ei haittaa muut kuin nuo löllykät ratsastushousut reiden sisäsyrjällä?

Vastustan laihdutuskuureja viimeiseen asti ja kannatan ennemminkin elämäntapojen muutosta. Aina hetkittäin se mullakin onnistuu mutta edelleen tartun useammin Fazerin siniseen kuin naposteluporkkanapussiin. Eli jos siis haluaisiin luomumenetelmillä päästä noista reiden rasvapahkuroista eroon (eli se ainoa kohta kropassani jota en oikeasti sulata) niin pitäisi kasvattaa ennen kaikkea kuntoilun määrää.

Sopivasti sain parisen viikkoa sitten postissa Liikunta & kuntoilu-opasvihkosen. Siinä oli muutamia ihan käytännön vinkkejä, esimerkiksi että kolmen viikon kuntoilun jälkeen voisi palkita itsensä hieronnalla ja kahdeksan viikon kuntoilun jälkeen jollain muulla. Päätin ottaa tuon hieronnan porkkanaksi mutta jo seuraavana päivänä huomasin ettei sekään saa minua lisäämään kuntoilua. Ongelma on siinä että en ole aikoihin ollut pelkkä sohvapotaatti ja koko talven olen käynyt kerta viikkoon kuntonyrkkeilyssä enkä uintiakaan tai kävelylenkkiäkään pelkää ja nyt ongelma onkin siinä että minkä asettaisin tämän uuden kuntoilun aloittamispäiväksi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan minun olisi pitänyt aloittaa päivittäinen aktiivinen liikkuminen samantien mutta sitä ei kestänyt yhtä päivää enempää vaan liikun vain hitusen enemmän kuin ennen.

Toisaalta tässä on testattu porkkanana pientä ulkomaanmatkaakin. Eli kun reiden ympärys tuosta ratsastushousun kohdalta on kaventunut nelisen senttiä saa varata pienen ulkomaanmatkan, vaikka viikonloppureissun Keski-Eurooppaan. Tuo ei oikeestaan ikinä tyssännyt mihinkään, inhosin vain niin paljon sitä mittanauhan kanssa pelaamista etten edes mittaillut kuin kaksi-kolme kertaa ja sitten se vain jäi.

Nyt uudessa MeNaisessa oli ratsastushousujumppavinkkejä. Entisessä kodissa telkkarin edessä jumppaaminen oli helppoa mutta tuolla anoppilassa majaillessa sopivaa jumppahetkeä ei tunnu löytyvän, aina saa arkailla millon joku tulee antamaan sieltä takaviistosta niitä ohjeita tai muuten vain seuraamaan ja laskemaan toistoja.

Jospa sitä aloittaisikin tämän uuden ja paremman elämän sitten kun päästään asumaan omaan kotiin tuossa pääsiäisen nurkilla? Tai sitten koko ajatus uudesta ja entistä terveemmästä elämästä ehtii unohtua ennen kuin tämä suunniteltu aloitushetki koittaa...

Mutta on sitä ihmisellä helppo elämä jos suurin ongelma on pienet rasvapahkurat reisissä!