Voi
jeesus että osaa ottaa tämä tauti päähän! Sain eilen tietää että joudun
Helsinkiin avoleikkaukseen. Eivät kuulemma leikkaa paikallisessa
aluesairaalassa näin vaikeita tapauksia ja aiemmin mainittu Lahtikin jo
sivuutettiin. Olo on ku ois papatteja nielly: polttaa, vihloo ja
välillä joku iskee sisältä päin tikaria vatsaan. Jos laittasin ne
sellaset Bridget Jones-maxipöksyt jalkaan ni ne peittäis kaiken
kipualueen. Muuten kipualuetta on aika vaikea määritellä kirjallisesti.
Onnellisia olkoon ne jotka on tältä säästyny.
Eilinen meni
kipuillessa ja tuomiota sulatellessa. Aiemmin oon ollu sellanen
perusterve, päänsärkyjä ja selkäsärkyjä lukuunottamatta. Ennen
diagnoosia mietin että miks sanotaan että kyllähän sitä nuorena jaksaa.
Tuntu että ite ei jaksanu ku raahautua töistä kotiin ja levon jälkeen
käyttää koiraa ja tehdä hieman sapuskaa. Ei puhettakaan että jaksais
lähtee kartsalle tai kyläilemään. Kuvittelin olevani vain laiska ja
tartteevani elämänasenteen muutosta. Sain viikko sitten
Endometrioosiyhdistykseltä ekan tietopaketin tästä taudista. Se avas
hiukan miun silmiä, varsinkin lause "kivut ja vauriot ovat todellisia".
Normaalisti tämmösessä olotilassa pillittäisin pikkasen ja
sit ois parempi olo mut nyt ei tuu ees siitä yhtään mitään. Yöt nukun
huonosti, en muista millon oisin heränny pirteänä uuteen aamuun. Ois
pitäny eiliseltä lääkäriltä pyytää jotain troppia tuohonkin. Nyt yritän
sinnitellä seuraavaan leikkaukseen asti buranalla ja pillereillä.
Kummankin pitäis kuulemma auttaa mut en oo hirveesti eroa huomannu. Tai
ehkä olo olis vielä karseempi ilman niitä.
Vielä hieman valitusta. Oon antanu ittelleni luvan syödä pahaan oloon
mitä vaan mutta kohtuudella. Nyt kuitenkin hiipi mörkö päähän ja
kuiskutti ettei se oo kovin järkevää kun liikuntakin on melkein
minimissään. Kohta on ylimääräistä niin ettei mahdu vanhat vaatteet
päälle ja sit ois taas yks masiksen vaaranpaikka. Oon kahden vaiheilla.
Lohduttaudunko kahdella rivillä tummaa suklaata vai porkkanoilla. Eka
auttaa tässä hetkessä mutta saattaa tuoda pahempaa tulevaisuudessa,
jälkimmäisestä ei taas oo nyt paljon apua. Vai pitäiskö ihan suosiolla
antaa pahoihin päiviin lupa mihin vaan ja parempina päivinä kiristää
kuria?
Pahoittelut siitä ettei tekstissä ole päätä eikä häntää, oli pakko antaa vaan tekstin tulla.
Voimia jostain haalien,
-Miisa
lauantai, 16. syyskuu 2006
Kommentit